Kuukausi: helmikuu 2026

  • Lilla teatern: Status Quo

    Komedia pankkiryöstöstä peruttiin sairaustapauksen vuoksi, mutta junaliput oli hankittu niin mentiin sitten tänne. Status Quon idea on kääntää naisten ja miesten valtaroolit päikseen. Kolme rinnakkaisversiota Mikael Malmberg (huom. ei Micke, vaikka kaikki sitkeästi tätä olettavatkin) nimisestä nuoresta miehestä aloittaa eri työpaikoissa, eli apteekissa, kiinteistönvälittäjänä ja näyttelijänä. Lisäksi siviilielämässä on suhteita. Naiset ovat toksisia, käpälöiviä, törkeyksiä…

  • Liisa Keltikangas-Järvinen: Itsekkyyden aika

    Helsingin yliopiston emeritaprofessori ruotii nykyaikaa tieteellisesti, mutta popularisoidun ymmärrettävästi, ja aivan vastaansanomattomalla perinpohjaisuudella. Jonkin verran toistoa, mutta ei haittaa, ja ehkä se ei olekaan toistoa, ainoastaan taas jonkun toisen tutkimuksen perusteella asian naulitsemista entistä selvemmäksi.  Tiivistyksenä, nykypäivän räjähdysmäisesti lisääntyneiden mielenterveysongelmien taustalla on kaksi pääseikkaa. Ensinnäkin individualismia korostava kulttuuri, joka leikkaa läpi kaiken viestinnän, median, koulutusohjelmien suunnittelun,…

  • Nguyen Phan Que Mai: Vuorten laulu ja Missä tuhka kukkii

    Nguyen Phan Que Mai: Vuorten laulu. Luin tämän muutama vuosi sitten, joten ihan kristallinkirkasta muistikuvaa sisällöstä ei enää ole. Mutta pidin paljon, isoäidin ja lapsenlapsen kautta kuvattiin yhden vietnamilaissuvun käänteitä viime vuosisadalla. Kaunis tarina kaiken menettämisestä, sitkeydestä ja valintojen seurauksista. Sodan kauheudesta ja rumuudesta, Vietnamin historiasta. Oma Vietnam-tietämys lisääntyi nollasta edes jollekin tasolle, mutta eipä…

  • Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo, Punainen erokirja

    Olin lukenut Punaisen erokirjan joskus vuosia sitten ja pitänyt loistavana, mutta enpä sitten kuitenkaan muistanut siitä paljon. Tai siis oli mennyt sekaisin mikä kaikki oli Punaisesta erokirjasta ja mikä Heini Junkkaalan Sopimaton -elämäkerrasta. Ja sama kai koski näitä trilogian kahta ensimmäistä osaa, jotka autofiktiivisesti käsittelivät Saision lapsuutta ja nuoruutta. Koska noita asioita oli sivuttu myös elämäkerrassa,…

  • TTT Kellari: MAMI (Veera Tapanainen)

    MAMI on klovneriaesitys taiteilijuudesta, vanhemmuudesta ja avun pyytämisen vaikeudesta. Ja muumioista. Kuinka valmistaa esitys, kun vauva huutaa ja rahat loppuvat? Se on helppoa! Klovni Flora on juuri tehnyt niin ja valmistanut spektaakkelin: Muumiomusikaalin. Kaikki on valmista ja kuten sanottu, apuakaan ei tarvinnut pyytää! Apua? Apua. Maailman vaikein sana hänelle, joka pystyy hoitamaan kaiken itse. Entä…

  • TT Frenckell: Sarjahurmaajat 

    Ladykillers elokuvaan pohjautuva tarina rosvokoplasta, joiden johtaja ”professori” Marcus vuokraa iäkkäältä naiselta huoneen, jonne koko porukka kokoontuu jousikvartetin treeneihin eli suunnittelemaan ryöstökeikkaa. En nyt spoilaa, mutta käänteitä on ja kulissin ylläpito onnistuu aikansa, kunnes arvattavasti sitten lopulta käry käy ja alkuperäisen leffanimen mukaisesti aletaan rouvasta hankkiutua eroon.  Lari Halmeen  ilmiömäinen rytmi ja hulvaton komiikka toimivat professorin…

  • Ryhmäteatteri: The Poet of Finland

    Näytelmä Tuula-Liina Variksen ja Pentti Saarikosken avioliitosta, rakkaudesta, holhoussuhteesta, hyväksikäytöstä, alkoholismista. En ole runoihminen ja Joycen Odysseuskin on lukematta. Joten ei mitään omakohtaista kokemusta Saarikosken mahdollisesta neroudesta saati tunnesidettä tai edes mielenkiintoa koko äijään. Jostain lehtijutusta tullut mielikuva siitä että rapajuoppo oli, ja että Tuula-Liina oli kovilla siinä kuviossa.  Tässä sitten piehtaroitiin Saarikosken alkoholismissa, arroganssissa…

  • Tampereen teatteri: Alivuokralainen

    Kulttuurin rahoitusta leikataan, joten ihmekös tuo että isot teatterit haluavat varman päälle tuvat täyteen. Riskejä jollain hämärällä taiteella ei vaan voi ottaa. Onnistumisen todennäköisyys epäilemättä kasvaa kun esitettäväksi valitaan 2003-2010 täysille katsomoille esitetty farssi, Alivuokralainen. En nähnyt esitystä silloin joten vertailukohtaa ei ole.  Jutun juoni on Bulevardin hulppeassa lukaalissa vuokralla asuvat sisätautilääkäri, munuaiskirurgi Lauri Mustonen…

  • Alex Schulman: 17. kesäkuuta 

    Vidar on keski-ikäinen opettaja, joka koulussa menee kahden tappelevan pojan väliin. Hänen itsensä tajuamatta tilanne eskaloituu, ja nyt Vidar on jäähyllä työstään ja odottaa seuraamuksia. Samoihin aikoihin hän käy läpi isältään perimiään tavaroita, löytää lapsuuden kesämökin puhelinnumeron ja soittaa sinne. Yllättäen puhelimeen vastataan, mutta käy ilmi että vain kerran päivässä, ja että mökillä on koko…

  • Kansallisteatteri: Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta sekä Oboh

    Lauantain teatterireissu Helsinkiin Kansallisteatteriin. Ensin päivällä pienellä näyttämöllä Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta ja illalla Oboh Maalaamosalissa.  Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta on monologinäytelmä. Näyttämöllä vuorollaan kolme eri suomalaista naista, joista jokaisella jonkinlainen yhteys Israelin ja Palestiinan konfliktiin. Yksi lähtee trustedhousesitters-diilillä Israeliin hoitamaan koiraa, näkee siellä kaksoisolentonsa, ajautuu tilanteisiin. Toisen lapsuudenystävä asuu nykyään…