Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Kirja on suomennettu 2017, ja noihin aikoihin sitä ihmiset kommentoivatkin paljon. Että hyvä mutta kamala/rankka kirja. Ajattelin silloin että en jaksa kamalaa, varsinkaan liki tuhatta sivua ja jätin väliin.
Nyt en muista kuinka tämä nousi uudestaan esiin, ehkä puhuttiin kirjallisuudesta ja lukemisen laajuudesta ylipäätään ja kerroin lapselleni siitä jostain jääkiekkomaalivahdista, joka oli esikuvaistunut laatikon ulkopuolellakin, kun avautui julkisuudessa juuri tästä Pienestä elämästä. Ja aloin sitten kuunnella äänikirjana sopivissa tilanteissa, kun e-kirjaa ei tarjolla ollut. Mutta sitten pari päivää sitten lapsi soitti silmät pystyssä, kuinka on nyt lukenut kirjaa yötä päivää ja saanut loppuun ja huhhuh mikä kokemus. Joten ostin kirjakirjan itsekin, että pääsi etenemään.
Ja vastasihan tämä hyvin kuvausta hieno mutta hirveä. Kirja on tarina ystävyydestä, hyväksymisestä, luottamuksesta, anteeksiannosta, toisen ihmisen tuntemisesta, peloista, syvistä traumoista, mielenterveydestä, erilaisuudesta, häpeästä, sairaudesta, pätevöitymisestä, muistamisesta, lasten luovuttamattomista oikeuksista, ihmisen potentiaalista pahaan ja hyvään. Ja varmaan vielä paljon muustakin. Amerikkalaisesta työkulttuurista ja sosiaaliluokkien eroista.
Jude, Willem, Malcom ja JB asuvat kimpassa collegessa ja ystävystyvät. Nelikon elämää seurataan lähes 40v ajan, opiskeluvuosista keski-ikään, ja lapsuuden historiaakin valotetaan osittain. Alkupuolella kaikkien neljän tausta ja luonne esitellään lukijalle, aika tasapuolisesti. Myöhemmin kirja keskittyy kuitenkin ennen kaikkea Judeen, jolla on fyysisiä vammoja ja karu menneisyys. Juden historia selviää lukijallekin vähitellen takaumissa, Juden kun on mahdotonta hyväksyä itseään ja avautua muille. Vaikka elämä yllättäen kantaisikin. Willem on Juden paras ystävä ja ehdoton tuki, ja välillä tarinaa kerrotaan hänen näkökulmastaan, samoin kuin muutaman muun ystävysten elämään kiinteästi nivoutuvan henkilön kokemana.
En nyt spoilaa juonta sen tarkemmin, mutta kamalia tapahtumia riittää. Niistä huolimatta yleistunnelma on lämmin ja rakkaudellinen. Tuollainen vuosien yli kantava ystävyys tuntuu lähes liian kauniilta ollakseen totta. Ei siitä kuitenkaan mitään uskottavuusongelmaa seurannut. Näiden ihmisten elämistä ja kohtaloista halusi vaan tietää kaiken, ja niin kirja tuli ahmittua.
Kirjakirjan alussa lukuisia arvioita, joissa loppua pidettiin erityisen yöunia järkyttävänä. Itse en kokenut tätä niin, suurimmat liikutukset tulivat pienistä välirikoista ja väärinymmärryksistä. No oli siellä jotain muuta, isompaakin. Mutta jos ei pelästy järkälemäisyyttä ja järkyttävyyttä, niin kyllä kannattaa testata.
