Olen Vappu, riippuvaisuuksiin taipuvainen monomaani
Perustin tämän blogin jotta pääsisin irti somesta ja saisin silti tilittää jyrkkiä tuntemuksiani ennen kaikkea teatterista ja kirjoista, joskus ehkä myös muusta kulttuurista, elämästä, hevosista ja lääketieteestä. Mutta blogin nimen mukaan kokemuksia sivuista, eli kirjoista. Ja näytöksistä, eli teatterista.
Rakastan suuria tunteita. Ja tarvitsen samaistumisen kohteita eli sikäli jotain tunnetason uskottavuutta. Tekninen taitavuus ei minua sykähdytä jos tarina tai hahmot ovat minulle samantekeviä. Huipun huumorin kohdalla uskottavuus ei ole niin oleellista, mutta kyllä huumoristakin parhaimmillaan oivalluksia saa.
Tästä kaikesta voi päätellä, että en ollenkaan aina ole samaa mieltä oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Mutta toisaalta, kyllähän keisarilla uusia vaatteita riittää. Hauska olisikin kuulla muiden mielipiteitä arvioimistani kirjoista/näytelmistä. Itse olen nimittäin löytänyt monta hyvää vinkkiä samaa makua edustavilta tyypeiltä, ja oppinut myös välttämään toisten ylistämiä juttuja, jos makumme ovat aiemmin menneet täysin ristiin.
Viimeisimmät postaukset
-
Tampereen Työväen Teatteri (Salmelainen): Itseen kirjoitettu
Jaa jaa. Taas olen oppositiossa. Yleisö hurrasi ja arvosteluissa on ylistetty. Mutta kyllä oli teatterin keinot jätetty käyttämättä. Hö. Ollaan teatterissa, niin miksi pidetään esitelmiä sen sijaan että näytellään, ja annettaisiin yleisön tuntea ja kokea ja oivaltaa? Didier Eribon on oikea henkilö, sosiologian professori, jonka kirjaan näytelmä perustuu. Hänen juurensa ovat työväenluokassa. Ainakin näytelmän mukaan
-
Valapuhe maaliskuu 2026
Rakkaak kolleekat. Kattokaa nyt teitä. Niiv viisaita, niin kauniita. Kiitos kus saaj jakaa täh hetken juur teijän kanssa. Ja siis sorppa. Aina ei saa mitä tilaa. Ainutkertanej juhla, eikä o arkkiatria, ja yks horisee tamperetta. Muta otetaan tää nyt teirän kuuren Tampereev vuaren kunniaks. Kerta Tampere, se om miälentila. Paskantärkeyrev vastakohta. Jos joskus huamaatte että
-
Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Kirja on suomennettu 2017, ja noihin aikoihin sitä ihmiset kommentoivatkin paljon. Että hyvä mutta kamala/rankka kirja. Ajattelin silloin että en jaksa kamalaa, varsinkaan liki tuhatta sivua ja jätin väliin. Nyt en muista kuinka tämä nousi uudestaan esiin, ehkä puhuttiin kirjallisuudesta ja lukemisen laajuudesta ylipäätään ja kerroin lapselleni siitä jostain jääkiekkomaalivahdista, joka oli esikuvaistunut laatikon ulkopuolellakin,