Hämeenlinnan teatteri: Suurenmoista
Näytelmä kertoo legendaarisen laulutaidottoman sopraanon, Florence Foster Jenkinsin tarinan. Satu Silvo esittää nimiroolin ja Alvari Stenbäck Cosmen, hänen säestäjänsä osan. Stenbäck paitsi näyttelee hyvin, myös soittaa flyygelillä loistavasti rooliinsa kuuluvat oikeasti vaikeatkin biisit. Ja Silvohan on luotettava ammattilainen sekä ehdottomasti hauskimmillaan juuri noissa käsittämättömissä lauluosuuksissa. Esikuvaansa seuraten Florencen puvut ovat myös riemukkaan mielikuvitukselliset ja melko yksinkertainen lavastus oikein toimiva.
Erityisen syvälle Florencen taustoihin tai persoonaan ei kuitenkaan menty ja aikakauden ilmapiiri tuli esiin vaan muun tarinan sivussa. Enemmänkin noihin olisi voinut syventyä. Näytelmän lopetus oli liikuttava, ja jotenkin toivoi että vastaavaa seesteistä analyysia olisi käytetty muutenkin. Nyt suuri osa näytelmästä tuntui olevan komediaksi tarkoitettua pitkitettyä koohkaamista, asioiden jankkaamista ja ympäriinsä juoksentelua ja hassunhauskaa kielitaidottomuutta ja homoudesta huvittumista ja vitsikästä viinanjuontia ja kaatumista niin että kalsarit näkyy. Mitä ilmeisimmin ongelma oli silti omassa tosikkoudessa, koska muu yleisö eli mukana ja nauroi ihan juuri oikeissa paikoissa. En vaan ollut kohderyhmää.
Tarina herätti kuitenkin paljon ajatuksia, tavallaan lämpöä ja ihailua Jenkinsin persoonaa kohtaan. Että joku voi niin vilpittömästi rakastaa musiikkia ja esiintymistä, ettei anna sellaisen pikkuseikan kuin lahjattomuuden estää itseään. Ja heittäytyy täysillä mukaan kun kerran mennään. Mutta tosiaan joku taustoitus että kuka ja miksi ei olisi haitannut.
Menomatkalla oltiin ihan sekuntien päässä pahasta hirvikolarista. Ei sitä siinä niin jäänyt miettimään. Mutta kun kotimatkalla pimeässä ajaessa keskusteltiin näytelmästä, niin tuli vahva kokemus että se menomatkan hirvikolari olisi kyllä ollut todella täysin turha kuolema. Tämmöisen takia. Toisaalta sehän on vaikka juuri teatteri joka tekee elämästä elämisen arvoista. Eikä ikinä etukäteen tiedä mikä juttu kenellekin kolahtaa. Eli jos lupaatte varoa hirviä ja vanhan liiton komedia on teidän genrenne, niin eikun sinne sitten vaan. Ja oikeasti pelkästään Stenbäckin pianovirtuositeetti on vörtti, tuonkaltaista osaamista en ole ennen teatterin lavalla nähnyt.
