Christopher Nolan: The Odyssey
Oikein en tiennyt mitä odottaa, mutta ehkä enemmän sellaista kronologista Odysseuksen kotimatkan käänteitä. Joita kyllä toki olikin, mutta varsinaisesti tarinankerronta ei ollut kronologista vaan eteni…
Oikein en tiennyt mitä odottaa, mutta ehkä enemmän sellaista kronologista Odysseuksen kotimatkan käänteitä. Joita kyllä toki olikin, mutta varsinaisesti tarinankerronta ei ollut kronologista vaan eteni…
TV-sarjoihin kun päästiin, niin tämä Hacks on minun makuuni kyllä ihana. Bingetettäväkin. Ja palkittu. Ehkä kaikki ovat tämän jo katsoneet, mutta siltä varalta että ei,…
Navajo-poliiseista kertova sarja, jossa isoa osaa näyttelee alkuperäiskansan traditiot ja osittain mystiikkakin. Myös karu, kuiva Arizonan aavikoiden luonto, jossa yöt pilkkopimenevät kerrasta on omanlaisensa ympäristö….
Jo ennen Trumpin ekaa kautta luettiin lukupiirissä Orjattaresi, ja silloin tuntui että ei kai nyt ikinä tuollaista dystopiaa sentään. Kunnes aika aikaa kutakin, ja sittemmin…
Moninkertainen Jussi-palkittu mennee vielä leffassakin ja kyllä oikeasti rakastan ja kannatan leffateattereita, isoa valkokangasta ja keskittymisen pakkoa. Itsellä kuitenkin tällä kertaa matala kynnys ja nythän-on-just-sopiva-väli…
Tomi Lindfors ja Tommi Korpela ovat oikeastikin ystävyksiä lapsuudesta asti, vaikka elämä on sittemmin vienyt eri suuntiin. Mikä on kuulemma inspiroinut Salmenperää tekemään tämän elokuvan….