Teatteriarvio TT Frenckell: Lokki (Ella Mettänen ja Eero Ojala)
Tsehov on vaan niin kaunista ja surullista ja osuvaa ja hauskaa. Ei edes elämää suurempaa vaan kipeää, samaistuttavaa elämää. Nähdyksi tulemisesta taas kerran, tai siis tulemattomuudesta. Kuinka kaikki rakastavat ja haluavat toistensa ohi jotain saavuttamatonta eivätkä näe ilmiselvää nenänsä edessä.
Tarina oli tiivistetty oleelliseen: maatilalla asuva, herkkä Konstantin tähtää näytelmäkirjailijaksi. Ja rakastaa naapuritilan tytärtä Ninaa, joka esittää pääroolin hänen ensimmäisessä, omituisessa ja epäonnistuneeksi tuomitussa näytelmässään. Konstantinin äiti, Arkadina on itseään täynnä oleva kuuluisa näyttelijätär, jolta ei myötätuntoa pojalleen heru, pitää tätä luuserina. Irinan rakastaja on tätä nuorempi, nouseva (mutta ei Tolstoin veroinen) kirjailija Trigorin, johon Nina sitten rakastuu. Arkadinan veli Sorin pitää maatilaa, joka toimii näytelmän ympäristönä. Lääkäri Dorn pohdiskelee meininkejä ulkopuolelta mutta tukee Konstantinia. Tilanhoitaja Samrajev patsastelee ympäriinsä myös. Muutama Lokin hahmo ja kohtaamaton rakkaus tästä jäi siis ulkopuolelle, mutta oleellinen tuli erittäin selväksi näinkin.
Mettänen ja Ojala esittävät kaikki roolit, tosin osa hahmoista oli karsittu pois ja se toimi hyvin. Kulisseissa ei käydä, lavalla on taulu ja pari tuolia, ja niiden avulla vaihdot toteutetaan. Ihan todella taitavat näyttelijät, henkilöstä toiseen muuttuminen kävi sekunnissa, ja eleet/ilmeet/ryhti/puhetyyli/luonne kyllä antoivat nopeasti ymmärtää kenestä nyt oli kyse.
Parivaljakko on vetänyt tätä vuodesta 2015 alkaen, ja toivon mukaan jatkavat vieläkin. Yksi näytös Frenckellissä on viikon päästä ja joitain lippuja on, joten suosittelen. Etua kyllä on jos Lokin juoni tai edes henkilöt ovat jotenkin tutut, mutta tuossahan ne tuli edellä selvitettyä. Ja äkkiä sen näytelmän lukeekin, sitäkin suosittelen. Tää on osa sivistystä, tekis mieli sanoa että kaanonia, mutta en sentään.
