Aura Koivisto: Lahottajat
Joukko toisiinsa nivoutuvia tarinoita ja ihmiskohtaloita kuvitteleesta Askuskylästä ja Periteekion taajamasta. Kaikille yhteistä kontakti sieniin, tavalla tai toisella.
Heti alkuun esim. Toini Pohulla käy omanlaisensa tuuri. Hän kun on äreä erakko, jota kukaan ei liiemmin kaipaa. Joten hän onnistuu kuolemaan metsään ilman turhan kiireellisiä etsintäpartioita. Näin ruumis ehtii luonnonmukaisesti lahota ja Toinin DNA saa yhtyä sienirihmastoihin. Tässä yhteydessä Toini voi sitten jatkaa elämäänsä jokseenkin ikuisesti.
Pastori Olli Halttunen puolestaan innostuu taikasienistä ja saakin niiden avulla kirkkaan ymmärryksen jumaluudesta. Mitä tietoa on sitten tietenkin levitettävä seurakunnalle. Perinteisemmät piirit eivät tästä välttämättä riemuitse, mutta kun Olli on nähnyt valon, niin eihän siitä voi vaietakaan.
Dora lähtee lainaamaan kanelia, mutta oppiikin syrjäytyneeltä naapuriltaan aistimaan sienten ihmeellistä elämää hiustensa avulla. Ynnä muita lukuisia ihmis-sieni-kohtaloita.
Valtavasti informaatiota sienistä, todennäköisesti paikkansa pitävää ja sopivalla huumorilla ja ironialla esitettynä. Yhtään ei tuntunut teennäiseltä tämä taustaoletus, että sienet valtavine verkostoineen ja symbiooseineen jotenkin ovat ikään kuin se suurempaa ykseyttä ja elämän perimmäistä olemusta edustava taho, ainakin luontevammin kuin jotkut taivasolennot.
Varsin rattoisa kirja, ja kyllä ihan suosittelen. Mikään tajunnan räjäyttävä klassikko tämä ei ollut, mutta omalla tavallaan oikein soma.
