Suvi Ratinen: Pakolainen
Rakastin hiljattain lukemaani Aino Kallaksen Sudenmorsianta, josta postasinkin. Mistä joku vinkkasi minut tämän elämäkerran / biofiktion pariin.
Ja nyt oli monella tavalla aivan huikea kirja. Valoa tuli paitsi Aino Kallaksen persoonaan ja vaiheisiin, myös Viron, Suomen, Neuvostoliiton ja Ruotsinkin historiaan ja suhteisiin sotien jälkeen. Ja ennen kaikkea samaistuttava todistajakokemus pakolaisuudesta.
Aino Krohn oli suomalaisen yläluokkaisen kulttuurisuvun kasvatti, aloittava kirjailija, joka kuitenkin rakastui intohimoisesti virolaiseen Oskar Kallakseen, ja meni hänen kanssaan naimisiin. Kaksoiskansalaisuus ei ollut mahdollista, joten Aino Kallaksesta tuli virolainen. Perhe asui Tartossa ja kesät Hiidenmaalla, ja virolainen kansanperinne inspiroi Kallaksen kirjoitustyötä. Viron itsenäisyyden aikaan perhe asui Helsingissä Viron suurlähettiläinä, ja myöhemmin vuosia Lontoossa samassa tehtävässä.
Perheessä oli viisi lasta, joista yksi kuoli muutaman päivän ikäisenä, kaksi neuvostomiehityksen aikana nuorina aikuisina, ja neljäskin ennen äitiään. Nämä menetykset olivat Kallaksen elämässä jatkuvasti läsnä. Toisaalta hän oli intohimoinen, sekä taiteilijan vapautensa ja luomisvoimansa että rakkauden suhteen. Hän otti tarvitsemansa tilan kirjailijana, joskus ehkä äitiyden kustannuksella. Rakastui palavasti eikä vieroksunut polygamiaa, tästä tunnetuin esimerkki oli suhde Eino Leinoon 1916-19.
Viron historia on monivaiheinen, kolonialisteja on riittänyt ainakin Ruotsista, Saksasta ja Venäjältä. Toisen maailmansodan aikana Viroa riepotti saksalaismiehitys, ja sitten Neuvostoliitto otti maan haltuunsa. Valtava määrä virolaisia pakeni meren yli Ruotsiin, näin myös Kallakset, joita muutoin olisi odottanut luultavasti kyyti Siperiaan. Aino Kallaksen suomalaiset sukujuuret eivät auttaneet, Viron kansalaisuus oli se millä oli merkitystä.
Suomeen ei siis voinut palata, koska maa oli toisen maailmansodan jälkeen todella rähmällään Neuvostoliiton edessä. Epäilemättä pakosta, valvontakomissio piti majaansa Tornissa ja sekaantui sisäpolitiikkaan. Virolaiset pelkäsivät pakkopalautusta Neuvostoliittoon, ja kyllä sitä tapahtuikin. Inkeriläisiä ainakin palautettiin tuhansittain, muka vapaaehtoisesti ja kotiseudulleen mutta oikeasti syvälle sisämaahan ja leireille.
Kallasten osa Ruotsissa oli sitten tähänkin päivään samaistuttava kuvaus pakolaisuudesta. Pienillä, täpötäysillä veneillä Itämeren yli henkensä kaupalla paenneet ihmiset vertautuvat suoraan tragedioihin Välimerellä meidän aikanamme. Järkyttävää ymmärtää että Itämeren pohjassa on edelleen vaikka kuinka monta matkalle jäänyttä virolaista. Sotaan osallistumaton Ruotsi oli yltäkylläinen lintukoto, joka ensin otti tulijat vastaan lämpimästi. Mutta kun alkoi näyttää siltä, että oleskelu onkin pidempiaikaista, oli kohtelu vähemmän ystävällistä. Satunnaisia, vaihtuvia ja alkeellisia asumuksia. Vaatimuksia kiitollisuudesta ja suoranaisia vihan ja kateuden ilmauksia. Ei siis ollenkaan erilaista kuin pakolaisten kohtelu nykyään.
Minulle kirjan sanoma oli ensinnäkin kuinka pakolaiset eivät todellakaan ole yhtä ja samaa massaa. Joka ainoalla on oma vivahteikas tarinansa ja historiansa. Kaikki eivät tietenkään ole yläluokkaiseen elämään tottuneita, vähän itsekeskeisiä kirjailijaneroja, mutta ihmisarvon ansaitsevia yksilöitä yhtä kaikki. Eikä kukaan priorisoi pakolaisuutta, vaan jatkaisi mieluiten tavallista elämäänsä kotiseudullaan. Ja toinen, aidosti uusi oppi ja oivallus oli Aino Kallaksen hienous kirjailijana ja mielenkiintoinen elämä ja maidemme lähihistorian ei niin mieltä ylentävät käänteet.
Suvi Ratinen ei ole kirjoittanut tyypillistä elämäkertaa, vaan tapahtumat keskittyvät erityisesti noille Ruotsin vuosille ja muuta historiaa ja ihmisiä käsitellään sekalaisessa järjestyksessä takaumina. Sekavaa kerronta ei kuitenkaan ole, vaan aitoa ja elämänmakuista, samaistuttavaa ja mielenkiintoista. En ole ollenkaan elämäkertaihminen, mutta tässä ei ollut mitään ongelmaa. Äänikirjan lukija erittäin hyvä. E-kirjan ja varmaan sitten kirjakirjankin taitossa omanlaistaan mielenkiintoista kappalejakoa, joka ehkä jopa palveli tunnelmaa, mutta ei kuulunut äänikirjaversiossa mitenkään.
Joten oli formaatti mikä tahansa niin todellakin suosittelen lämpimästi.
