Inka Mero ja Tero Ojanperä: Radikaalit ratkaisut
Hevosten kanssa touhutessa tämän oivaltaa väistämättä. Ja varmaan se selkiää iän myötä kaikille muutenkin. Että jos tekee aina samalla tavalla niin saa myös aina saman tuloksen. Jos haluaa muutosta, niin pitää muuttaa omaa tekemistä. Ja maailmassahan ongelmia riittää, joten tekemistä muuttamaan.
Ihan perusteltu lähtökohta siis tällekin kirjalle. Kertomansa mukaan kirjoittajat ovat istuneet jos jonkinmoisissa työryhmissä ratkomassa valtakunnan lukuisia pulmia. Mutta yleensä tuloksena on ollut vain mihinkään johtamattomia piiiitkiä raportteja ja uusia työryhmiä. Kaksikko alkoi turhautua, ja päätti lähestyä hankalia kysymyksiä laatikon ulkopuolelta ratkaisukeskeisesti.
Ratkaistaviksi nousivat mm. algoritmien ylivalta, poikien lisääntynyt syrjäytyminen, nuorison psyykkinen pahoinvointi, väestön ikääntyminen ja sen vaikutukset, sekä Suomen asema muuttuvassa maailmassa. Lähtökohta oli ongelman tunnistaminen, ja visiointi mitä tapahtuu tai maksaa jos mitään ei tehdä. Sitten radikaalien ratkaisujen esittäminen, niiden realistisuuden ja kustannusten läpikäynti. Ja vielä mitä itse kukin voi tehdä asian eteen jo nyt.
Kunnianhimoinen projekti, jonka joistain kohdista itsekin ihan aidosti innostuin. Kirjoittajien tausta kuitenkin (ja tietenkin) vaikutti merkittävästi asiantuntemuksen tasoon sekä hypen suuntaan ja asteeseen. Mero on yritysjohtaja ja startup-sijoittaja, Ojanperä mm. Silo AI:n perustaja ja puheenjohtaja. Joten vahva tekoälyuskovaisuus tuli joka ratkaisussa mukaan ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin. Ajatuksena, että tekoäly tunnistaa varhain ja hälyttää kun ongelma on, ja sitten, tadaa, Oikealla Ihmisellä on aikaa ja mahdollisuuksia puuttua asioihin varhain ja estää eskalaatiot. Voihan se toimiakin. Itsellä AI-usko ei vielä ihan niin vahva, ainakaan joka tilanteessa. Ja kun meillä ovat nämä vielä isommat ongelmat, jotka ratkaisemattomina saattavat asettaa AI:nkin epävarmuuden tilaan. Mielessäni kummittelee tämän kanssa rinnakkain lukemani Ian McEwan – Mitä voimme tietää. Fiktio, jossa nykyinen sukupolvi sössii asiat niin, että maailma mullistuu ja joku poikien koulupudokkuus menettää merkityksensä täysin. Eli jotenkin olisin ottanut tämän kirjan radikaalit ratkaisut vielä vakavammin jos ilmastonmuutos ja jatkuvan kasvun ongelmallisuus olisi pidetty siellä taustaoletuksina kanssa.
No kirjan sisällöstä. Toiset ratkaisut, joista ei itsellä niin asiantuntemusta, osti ihan suorilta, että hyvä idea, ehdottomasti käyttöön vaan heti. Sitten osassa asioiden yksinkertaistaminen otti pannuun, jos itse mielestään aiheesta jotain tajusi. Silti tässä asenteessa on paljon kiitettävää. Eli älä valita vaan kehitä itse parempi ehdotus. Ongelmahan kun joka tapauksessa on olemassa. Ja niin se on, että jos ei me itse korjata tätä maata, niin ei sitä kukaan muukaan tee. Parempi itse hallita ja vastata omista resursseistaan kuin ajautua muiden hyväksikäyttämäksi banaanivaltioksi.
Kaunokirjallisesti tai siis myös asiatekstinäkökulmasta kirjoittajat olisivat todellakin voineet lykätä tekstinsä tekoälyyn. Ja pyytäneet tiivistystä ja toistojen poistamista. Teos olisi lyhentynyt puoleen tai enemmän. Koska nyt sisälsi toistoa toiston päälle, jopa sanavalinnat peräkkäisissä lauseissa aivan identtiset. Lukijaa aliarvioivaa innostunutta myyntipuhetta, joka ärsytti niin, että itse asia välillä painui taka-alalle.
Näillä varoituksilla silti ihan jopa suosittelen. Luulisi stimuloivan keskustelua ja ajattelua ja vaikuttamista. Ja jos/kun on jonkun alan asiantuntija niin oivaltaa myös, miksi näiden asioiden ratkaisua ei voi jättää AI-nörttien ja poliitikkojen ratkaistaviksi, vaan ihan itse pitää osallistua.
