Eiji Yoshikawa: Musashi
Klassikoksi mainittu massiivinen historiallinen romaani 1600-luvulla eläneestä, kuuluisasta japanilaisesta samuraista, Miyamoto Musashista.
Kirjan sisältö on ilmestynyt alun perin jatkokertomuksena 1935-39 japanilaisessa aikakauslehdessä. Kirjailijan leski koosti vihkoset kirjaksi 1971, englanniksi käännettiin kymmenisen vuotta myöhemmin, englannista suomeksi 1985. Sittemmin kohonnut maailmanmaineeseen ja satoja miljoonia kappaleita myyty, joku manga perustuu tähän ja kovasti on alansa klassikko.
Tarina seuraa Musashin (aiemmalta nimeltään Takezō, joka ilmeisemmin kirjoitetaan samalla tavalla mutta voidaan lukea kummalla tavalla vaan) käänteitä hurjasta nuoruudesta seestyneempään aikuisuuteen. Ylimielisestä, voimakkaasta, taitavasta nuorukaisesta kasvaa rehellisyyttä, nöyryyttä ja kovaa työtä arvostava käsittämätön miekkataituruuden uudistaja sekä monialainen esteetikko. Ihan mielenkiintoista oli lukea lisätietoja wikipedia-tasoisesti oikeasta Musashista, joka on japanilaisille kensei eli miekkapyhimys.
Kirja on siis varsin massiivinen, 1159 sivua ja äänikirjana 56h20min. Nimettyjä henkilöhahmoja tekoälynkin laskujen mukaan 80-120, joten absoluuttisilla kärryillä on täysin mahdotonta pysyä. Tärkeimmät kymmenisen tyyppiä luonteenpiirteineen käyvät kuitenkin tutuiksi.
Suuren linjan politiikkakin on vähän hankala hahmottaa, jonkinlainen sota on juuri päättynyt, ja nyt maata yritetään rakentaa rauhan aikana. Sodittu on kuitenkin niin kauan, että luotto rauhan pysyvyyteen ei ole valtaisaa. Lisäksi suuri määrä erityisesti hävinneen puolen ronineita on jäänyt työttömiksi ja isännättömiksi, joten häiriköinti ja ryöstely on elinkeinona merkittävä optio. Ja sankarillisempia nuoria miehiä sitten taas tuollainen ylivoimaisen samurain ura houkuttelee merkittävästi.
Alkuperäinen jatkosarjarakenne varmaan osittain selitti sitä, että tyyli oli vähän epätasainen, aikaa vietettiin milloin keidenkin henkilöiden parissa, eikä episodi välttämättä sitten myöhemminkään osoittautunut liittyvän mihinkään. Mutta kaiken kaikkiaan ihan kannatti sivistää itseään tällaisellakin järkäleellä, ei oikein edes ottanut päähän missään kohtaa.
Ja aina jaksaa hämmästyttää tuo japanilaisen kulttuurin omanlaisuus. Onhan sitä Shogunissa ja muissa tv-sarjoissa tullut nähtyä. Ja varmaan 1600-luvulla kunniakäsitykset ja tavat ja erilaisten teiden etsimiset ja seremoniat ja sukupuolten roolit ovat olleet vielä tärkeämpiä jokapäiväisen elämän määrittäjiä kuin nykyään. Mutta kyllä on eri meininki ja historian havina tämän ajan suomalaisella korkeakoulutetulla naisella, joten ei tästä itselle tästä mitään elämää suurempia haikuoivalluksia tullut. Jos nyt jotain, niin se kuinka mahtavaa on ettei oikeasti kaiken tarvitse olla aina niin vakavaa.
