John Galsworthy: Forsytein taru
Tässä kohtaa oli ollut erittäin syvä ja täydellinen aukko sivistyksessä, en todellakaan ollut lukenut tai nähnyt edes TV-sarjoja, ja nimen perusteella oli sellainen käsitys että ehkä jostain norjalaisista muinaisjumalista on kyse.
No ei ollut. Kirja kertoo ylempään keskiluokkaan kuuluvan lontoolaisen Forsyten suvun tarinaa noin kolmen sukupolven ajalta. Kirjailija sai Nobelin aikalailla kai tällä teoksella, joka ilmestyi osissa 1906-1921. Ei mitään modernia kirjallisuutta, mutta monessa suhteessa hyvin kestänyt aikaa ja jopa ajankohtainen.
Henkilöitä on paljon, ja keskinäiset sukulaisuussuhteet varsinkin alkuun vaikea hahmottaa tai muistaa. Joten bona fide tuli googlattua Forsyten sukupuu. VIRHE. Jostain syystä lähteissä koetaan nimittäin tarpeelliseksi spoilata juonen kehitys, että kuka ja mitä kenenkin kanssa ja kuka ei. Eli jos mieluummin omaksutte juonta sitä mukaa kun tarina etenee, niin ette jumankauta googlaa. Mutta koska voitte alkuun olla ahdistuneita ja pihalla, niin tässä teille riittävät perustiedot:
Joskus esihistoriassa on ollut kaksi sukupolvea Joylon Forsyteja, jotka ovat vaatimattomista oloista rakentaneet vakavaraisen suvun, jossa tämän tarinan alkaessa omaisuuden kartuttaminen ja sovinnainen elämä ovat jo ehdoton oletusarvo.
Ensimmäiseen sukupolveen kuuluu kymmenen sisarusta: Joylon (suvun vaikutusvaltaisin), James (kuivakka lakimies), Swithin (hänen lihava, iloluontoinen kaksoisveljensä), naimattomat tädit Ann, Juley ja Hester, jotka asuvat niin ikään naimattoman ja kontakteja välttävän veljensä Timothyn kanssa asunnossa, jonne suku kokoontuu juomaan teetä ja saamaan vertaistukea. Sitten on Roger, Nicholas ja Susan, joilla on perheet ja jälkikasvua, mutta joiden tarina ei ole niin keskiössä.
Toista sukupolvea on ”vanhan” Joylonin poika, ”nuori” Joylon, joka on ajautunut epäsuosioon, ja niinpä hänen tyttärensä June (jo siis kolmatta sukupolvea) on ”vanhan” Joylonin suojatti. Kirja alkaakin kun suku kokoontuu juhlimaan Junen kihlajaisia persaukisen arkkitehti Bosinneyn kanssa. Muita toisen sukupolven oleellisia tyyppejä ovat Jamesin poika Soames (kuivakka!) ja tämän häikäisevän viehättävä vaimo Irene, sekä Jamesin tytär Winifred (riippana hulivilipuoliso Dartie). Lisäksi roolia saavat Rogerin lapset George (suorasukainen hedonisti) ja Francie (melko itsellinen). Väkeä on jo alkuun paljon, ja matkan varrella tulee huomattavasti lisää. Mutta sivujakin on yli 800, että kyllä ne tärkeät tyypit ja käänteet sieltä sitten selkiävät.
Forsyteläiseen maailmankuvaan kuuluu omistusoikeuden pyhyys ja omaisuuden turvallisen mutta jatkuvan kartuttamisen eetos. Kirja kuvaakin tämän yhden suvun kautta tiettyä brittiläistä yhteiskuntaluokkaa ja elämäntapaa laajemmin. Tapahtumat alkavat noin 1880-luvulta ja jatkuvat ensimmäisen maailmansodan jälkitilaan. Alkuunsa vakaa ja muuttumaton yhteiskuntajärjestys alkaa varsinkin sodan jälkeen mullistua.
Suhde omistamiseen vaihtelee suvun eri jäsenten välillä. Mukana on joitakin klassikkohyviksiä; huomaavaisia, sivistyneitä ja kauniita henkilöitä. Ja sitten niitä eri tavoin vähemmän miellyttäviä tyyppejä, joissa harmaan sävyt erottuvat paremmin ja jotka siksi tuovat tarinaan mielenkiintoa.
Isoja oivalluksia tässä on avioliiton aiempi rooli pyhänä, ikuisena instituutiona, joka vertautui omistussuhteeseen. Näin on oikeasti ollut ja on vielä jossain päin maailmaa. Onneksi meillä on kehitys kehittynyt. Toinen tavallaan huvittava, söpö ja ehkä liikuttavakin juttu on nuoruuden itseriittoinen usko omaan ainutlaatuisuuteensa. Että vanhat tai aikuiset eivät vaan mitenkään voi käsittää mistään mitään. Tässä se paradoksi jotenkin vielä konkretisoitui, kun samoja ihmisiä kuvataan ensin nuorina ja sitten vanhenevina. Että kyllä heillä se historiansa on, ja samojen ääritunteiden vallassa sitä on kukin nuoruuttaan viettänyt. Mistä vielä tuli se ajatus, kuinka kiinnostavia ihan oikeassa maailmassa ihmisten elämät ja tapahtumat voisivat olla, ja kuinka sääli on, että sitten tulee vaihe, jolloin on myöhäistä kysyä ja asiat vaan painuvat unholaan.
Kyllä suosittelen lukemaan, klassikko ja yleissivistystä. Kieli on vanhaa ja romanttista mutta hienoa, esimerkkinä vaikka lyhyt katkelma: ”Miehet ja naiset vain, jotka ratsastivat tuskan tai rakkauden keppihevosilla, polttivat unen tai ajatuksen suitsevia vahakynttilöitä pitkälle yksinäisiin tunteihin”. Äänikirjan lukija hyvä, e-kirja ok, ja toimii varmaan erittäin hyvin kirjakirjana kun voi tarkistaa jälkeenpäin että kukas tämä olikaan ja nauttia myös kielestä. Tämän jälkeen ehkä katson TV-sarjankin. Vaikka ehkä kuitenkaan en, koska niin vahvat mielikuvat eri tyypeistä on päässä, eikä tee mieli pettyä. Onko näkemyksiä/kokemuksia vaikka tästä?
