Kate Pendry: My dinner with Putin (Tampereen Teatterikesä)
Tällä hetkellä Norjassa työskentelevä, brittilähtöinen näyttelijä-käsikirjoittaja antoi kyllä runsaasti ajateltavaa tällä soolollaan. Esitys on ilmeisesti ainakin osittain omakohtainen, ja ainakin hyvin samaistuttava. Esiintyjä on äitinsä opastuksella tutustunut laajasti elokuviin ja hurmaantunut niihin, sekä ihmisten katseeseen. Niinpä hän on lapsesta alkaen tiennyt haluavansa näyttelijäksi.
Se vaan ei Briteissäkään tapahdu heittämällä. Ei riitä, että on 7-vuotiaana opetellut Shakespearen tuotantoa ymmärtämättä mitään ja 10-vuotiaana esittänyt Brechtiä harrastajateatterissa. Loputonta pyrkimistä ja epäonnistumista ja nöyryytystä. On siis ensin kouluun hakeminen. Ja sitten töiden hakeminen valmistumisen jälkeen. Toisaalta, kun on hommassa sisällä niin luonnollisestikin ymmärtää, että sellaistahan se on show business, ei henkilökohtaista, mutta rooleihin vaan nyt haetaan aina jotain toista tyyppiä.
Niinpä sitten tuntuu aivan uskomattomalta tuurilta, että hienot venäläiset käsikirjoittajat arvostavat juuri tämän näyttelijän tekemistä. Mikä poikii ison elokuvaroolin kuuluisan ja palkitun ohjaajan, Nikita Mikhalkovin uudessa elokuvassa. Ainut vaan, että ohjaaja on Putinin läheinen ystävä ja yltiöisänmaallinen slavofiili. Mutta jos Robert de Niro ja Anthony Hopkinskin ovat tulossa samaan leffaan niin ei kai siinä sitten mitään oikeaa eettistä ongelmaa ole.
Projektin aloitusta lykkää ensin pandemia ja sitten Ukrainan sota. Putinkin tulee tavattua joillain illallisilla, mutta alkaako projekti koskaan ja kuinka esiintyjä sitten menettelee, jää vielä auki. Mikä on tasapaino yhteisen hyvän ja omien henkilökohtaisten pyrkimysten välillä ja mitä on kohtuullista pieneltä ihmiseltä edellyttää?
Hieno esitys, todella hyvää näyttelijäntyötä, sopivan mustaa huumoria ja paljon ajateltavaa. Videota käytettiin tässäkin, ja ihan toimi, joskaan en tiedä oliko välttämätön. Mutta kyllä kannattaa katsoa jos ikinä sattuisi tulemaan eteen. Näkikö muut ja mitä mieltä??
Tähän loppui meidän osalta Teatterikesä tältä vuodelta. Ehdottomia huippuja olivat Rahamaa, Kolme sisarta, Haapajärven Elvis ja Cowboy försvunnen. Viime mainitun katsoisin mielellään uudestaan. Vain yksi sysipaska ja muut sitten hienoja, mutta eivät juuri tällä lavalla tai tässä mielialassa räjäyttäneet tajuntaa. Ensi vuoteen ehtii kerätä voimia. Vaikka loppuvuosikin jatkuu suhteellisen aktiivisena, on kymmenen teatteriesitystä ja kolme konserttia yhdelle viikolle aika paljon. Miten sujui muiden Teatterikesä?
