Tampereen Työväen Teatteri: Passio

Nähtiin TTT:n Passiosta ennakko. Kirjana Pirkko Saision Passio oli aikanaan minulle halolla päähän. Pitkästä aikaa Suuri Kirja. Vähän kuin nuoruuden kokemukset jonkun Sinuhen parissa, mutta sillä erotuksella, että Saision tekstiä voi tänäkin päivänä lukea ajautumatta siihen raivoon, jota Waltarin käsittämätön naiskuva nykyään herättää. Teos kertoo ajan saatossa muotoaan muuttavan kultakimpaleen matkasta renessanssin Firenzestä sattuman sanelemien mutkien kautta 1950-luvun Suomeen. Kullan kanssa kosketuksiin tulevat ylimykset, kauppiaat, rosvot, papit ynnä muut ympäri Eurooppaa. Kirjassa kunnioitusta herätti paitsi valtava perehtyneisyys historian kulkuun, myös aidot ja koskettavat henkilöhahmot, joiden kohtalo liikutti ja joiden kautta tuntui välittyvän oikeita pohdintoja ihmisyyden syvimmästä olemuksesta.

Odotukset näytelmän suhteen olivat siis ristiriitaiset. Ehdottoman ihana kirja. Mutta siinä määrin valtava, että miten muka voisi olla mahdollista tehdä siitä näyttämölle onnistuneesti toimiva alle kolmen tunnin versio? Ja osoittautui sitten ettei ollutkaan. Juonen käänteet esiteltiin kyllä varmaan kaikki, mutta pakon sanelemana niin tiiviisti ja nopeasti, että katsoja säilyi koko ajan täysin ulkopuolisena. Hahmojen kohtalo ei kiinnostanut, saati liikuttanut. Että hohhoijaa, kaikenlaista ikävää ihmiset toisilleen näköjään tekevät, ja random meininkiä tämä elämä on. Mutta sellaista se sitten on ollut. Eteenpäin.

Myös ohjauksellisesti oli ratkaisuja, jotka eivät minua puhutelleet. Ajoittain hyvinkin hitaalla tempolla luultavasti pyrittiin välittämään joku syvä tunne, joka ei kuitenkaan minun sisintäni koskettanut. Ehkä koska henkilöt tosiaan olivat etäisiä ja aika samantekeviä. Välillä sitten oltiin humoristisesti tai energisesti näyttelijöinä kärkkymässä omaa vuoroa tai juoksemassa ympäriinsä tai villisti tanssimassa. Ei kolahtanut minuun tämäkään.

Näyttelijäntyö oli toki suurimmaksi osaksi oikein oivaa, ja erityisesti Pentti Helinin murhaajaroistossa oli voimaa. Joten kyllä tästäkin näytelmästä varmaan taas moni pitää. Eli menkää ihmeessä avoimin mielin katsomaan, ja kertokaa sitten mitä mieltä. Teatteritaidettahan pitää muutenkin kaikkien kynnelle kykenevien tukea, ja ajatuksia voi herätä vaikkei joka kerta pää räjähtäisikään. Mutta ennen kaikkea siis suosittelen Passioon ennestään perehtymättömiä todellakin lukemaan kirjan, se on Iso. Ja kyllä minua olisi harmittanut ankarasti, jos olisin mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomaan tätä huomiseen enskaan ja siitä syystä muka jättänyt väliin Nätyn ykkösten ensimmäisen Monttu auki –illan. Juu ei.