Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää Dess Terentjeva kirja-arvio kirja-arvostelu kulttuuriblogi kirjallisuusblogi

Dess Terentjeva: Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää

Finlandia-ehdokkaana olevassa kirjassa on kaksi oleellista teemaa: suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin Neuvostoliitossa ja Venäjällä, sekä suomenvenäläisenä eläminen eritysesti Ukrainan sodan alettua. Lomittain kuljetetaan kolmea tarinaa.

Nykyaikaan sijoittuvassa kirjailija, tosin tässä nimeltään Marusja Korhonen (os Terentyeva), ahdistuu ja aktivoituu sodasta niin, että haluaa hankkiutua eroon Venäjän kansalaisuudestaan. Byrokratia on käsittämättömän työlästä ja nöyryyttävää, pelottavaakin. Asioita mutkistaa vielä se, että Marusjan puoliso on nainen – tämänkaltaista avioliittoa kun ei Venäjällä tunnusteta.

Perestroikan aikaan sijoittuu tarina nuoresta lesboparista, Lizasta ja Ljoljasta, jotka opiskelevat opettajiksi ja yrittävät salaillen rakastaa ja silti pärjätä ja kumpikin tavallaan jopa suunnitella tulevaisuutta olosuhteissa, jotka tuomitsevat heidät ehdottomasti.

Kolmas, vähemmän keskeinen tarina kertoo Tšjornyista, esimerkillisestä kommunistista, paitsi että homosta, joka joutuukin vankilaan/leirille suuntautumisensa takia, ja koettaa siellä pärjätä ilman pysyviä vaurioita.

Neuvostoliiton valtion ja ehkä perinteisen venäläisen kulttuurinkin linja on alleviivatun heteronormatiivinen. Tähän kuuluu myös se, että miesten ja naisten on muodostettava pareja keskenään ja naisten pitää saada lapsia. Miehille riittää että ovat miehiä, muuten ei ole niin justiinsa esim. väkivaltaisuuden, juopottelun tai uskottomuuden suhteen. Kaikki normista poikkeava on kuitenkin ällöttävää ja sairasta ja salattavaa.

Lapsena äitinsä kanssa Suomeen tullut kirjailija Marusja kokeekin itsensä kaikin puolin suomalaiseksi, ja erityisesti suomalaista tasa-arvoa arvostavaksi. Varsinkin Ukrainan sodan alettua hän silti tulee jatkuvasti muistutetuksi taustastaan, vahingossa tai tahallaan, rumasti tai muka-hyväksyvään, ethän-sä-nyt-ole-niin-kuin muut-venäläiset -tyyliin. Ja toki hän itse jatkuvasti tiedostaa venäläisyytensä ja kokee siitä syyllisyyttä.

Kirjassa suuri, musta koira symboloi naisten ja kukko miesten homoseksuaalisuutta. Lisäksi ahdistus ilmenee sulkina tai höyheninä, joita kivuliaasti löytyy tai puskee esiin eri puolilta kehoa. Muutenkin kuvaus on fyysisyydessään varsin konkreettista. Ymmärrän representaation tarpeen, on tärkeää, että vähemmistöt tulevat aidosti nähdyiksi ja kuvatuiksi. Minulla vaan on se ongelma, että oikeastaan en haluaisi lukea yhtään mitään yksityiskohtaisia kuvauksia seksistä. Harvoin ovat hyviä. Tässä niitä kumminkin riitti ja sillä mentiin.

Pääasiassa kuuntelin teoksen äänikirjana, ja Alina Tomnikov oli aivan loistava lukija. Varsinkin autolla ajaessa kuuntelu aiheutti kuitenkin äkkireaktioita, kun lukujen vaihteissa oli kolinaa tai hurinaa tai ratikan ääniä ja sitä pohti, että ajoinko jotain päin vai mikä juttu. Sittemmin tähän tottui, mutta en ole varma antoiko se mitään lisää kerrontaan. Muutenkin kirjailija leikki rakenteilla, esimerkiksi jotain sanaparia toistettiin kymmeniä kertoja peräkkäin. Lisäksi oli lukijan äänenkäytöllisiä efektejä, joilla varmaan oli vastineensa kirjoitetussa tekstissä. Alkuun nuo kolme tarinalinjaa olivat selkeästi erillisiä, mutta lopussa tuntui, että ehkä joitain yhteisiä tekijöitä niiden välillä olikin. Tai sitten ei. Niin paljon ei kuitenkaan kiinnostanut että olisin palannut tarkistamaan e-kirjasta.

Tämä ei siis ollut ihan täysin minun juttuni, vaikka taitavasti tehty olikin. Mutta jos seksuaalivähemmistöt, tasa-arvo, Venäjän byrokratia, suomalainen rasismi tai ihan vaan ilmeisen omanlaisensa hieno Finlandia-ehdokas kiinnostelevat, niin eikun lukemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *