Komediateatterin Palatsi: Tootsie – musikaalikomedia
Päivän varoitusajalla sain kimmokkeen lähteä tähän enskaan, kun yksittäinen lippukin vielä löytyi. Ja kyllä kannatti. Aika matalilla odotuksilla menin, ja jälleen kerran se osoittautui oivaksi asenteeksi. Yllätyin positiivisesti.
Tootsie leffan näin silloin tuoreeltaan ehkä 40 vuotta sitten, ja silloin kasarillahan niitä VHS:lta katsottiin muutamiakin kertoja. Mutta voi olla, että ei sen jälkeen vuosikymmeniin. Ainakaan erityisen vahvaa muistikuvaa juonesta ei ollut. Maailmakin on muuttunut todella paljon sen jälkeen. Pelkästään mies pukeutumassa naiseksi ei enää riitä hauskuuden lähteeksi. Ja yritelmä siihen suuntaan voisi pahimmillaan olla jotenkin nolo ja tunkkainen.
Tässä oli kuitenkin kiitettävästi keskitytty, ja meininki oli jopa raikas, yhtään ei tarvinnut hävetä. Ja esiintyvää nuorisoa läheltä seuranneena tarina oli ihan samaistuttava. Kun koko esityksen keskiössä on näyttelijyys. Mitä sellainen sisäinen palo sitten ihmiselämässä tarkoittaa. Jatkuvia koe-esiintymisiä ja hylkäyksiä. Älyttömiä käsikirjoituksia ja ohjauksia, ei mitään mahdollisuutta taiteilijuudelle. Töiden jatkumisen toivossa tehtäviä kompromisseja. Järjettömien aikataulujen ja matkustelun hintaa siviilielämälle.
Tässä siis Michael Dorsey on taitava näyttelijä, mutta hankalan maineessa kun haluaisi tehdä kaikkiin roolihahmoihinsa edes jotain syvyyttä ja särmää. Näin ollen töitä ei enää heru. Niinpä Michael päätyy yhteen koe-esiintymiseen naisena, Dorothy Michaelsina, ja vakuuttaa erityisesti tuottajan, vaikka onkin entisellä tavallaan projektia kyseenalaistava. Nyt vaan sitten muutkin (paitsi ohjaaja) innostuvat Dorothyn ideoista, ja näytelmästä on tulossa hieno. Dorothy tietenkin ystävystyy pääosan esittäjän, Julien, kanssa, ja Michael tietenkin rakastuu päätä pahkaa. Tilanteita seuraa.
Juoni on siis oikein perusteltu, ja teksti todella hyvin käännetty, rento ja hauska. Useamman kerran nauroin ääneen. Kaikki laulavat hienosti, erityisesti Antti LJ Pääkkönen Michael/Dorothy roolissa, ja Matleena Junttanen Juliena. Näyttelijäntyössä tai ohjauksessa ei järisyttäviä yllätyksiä, kaikki toimittivat osuutensa oikein hyvin. Lavastus yksinkertainen ja toimiva, puvut jees. Tällaiseen wannabe näyttelijyyteen sopien koreografiat olivat sopivan hauskat ja rosoiset, ei loppun asti hiottua millintarkkaa broadway-meininkiä.
Mitään veret seisauttavaa korkeakulttuuriahan tämä ei ole, mutta oikein onnistunutta viihdettä kyllä. Palatsi on ympäristönä hieno ja ylellinen, ja onhan Komediateatterin panostus Tampereen teatteritarjontaan kunnioitettavaa, joten toivottavasti myös Palatsi alkaa kannattaa taloudellisesti. Eli löysätkää vaan kaikki pipoa ja menkää katsomaan Tootsie.
