Tommy Orange: Ei enää mitään
Kirjailijan 2018 ilmestynyt esikoisteos, joka keräsi huomiota, oli Pulitzer-ehdokkaanakin. Jäi minulta ensimmäisellä yrittämällä kesken, mutta koska mainittiin Harhailevat tähdet -kirjan tapahtumien olevan tälle jatkoa niin otin uudestaan käsittelyyn.
Teema sama, suurkaupunkeihin sopeutuneiden Amerikan alkuperäisasukkaiden, cityintiaanien, nykyelämä ja suhde historiaan. Ulkopuolisuus, riippuvuudet, väkivalta ovat monen kohtalo, kulttuurisen identiteetin sisäistäminen sitten joidenkin keino sisäisen tasapainon ja merkityksen löytymiseen.
Kirjassa kulkee rinnakkain monen ihmisen tarinat, ja kun niitä kuljetetaan eri ajoissa ja välillä lyhyissäkin pätkissä, niin kärryillä ei koko ajan pysy, varsinkaan äänikirjaformaatissa. Tämä oli varmaan se syy, miksi jätin alunperin kesken. Mutta puolenvälin jälkeen tarinat alkavat ristetä ja liittyä toisiinsa, ja juoni alkaa vetää. Kohtalonomaisesti tapahtumat etenevät Oaklandin suurta powwow-tapahtumaa kohti, minne kirjan henkilöt suuntaavat kuka milläkin motiivilla. Lopussa kirjan nimikin loksahtaa paikalleen.
En nyt voi verrata kokemusta siihen, että olisi lukenut teokset ”oikeassa” järjestyksessä, mutta minulle toimi erittäin hyvin näin. Varsinkin kun kirjailijan tyyli on hyppiä menneisyyden ja nykyajan välillä. Tämä taustoitti sen jälkimmäisen kirjan tapahtumia. Ja toisaalta aika monen keskeisen tyypin tarina jäi kesken, tai siis ei jatkunut Harhailevat tähdet -kirjassa, joten ihan hyvin voi olla lisää kirjoja tulossa samojen hahmojen ympärille. Siinä mielessä Strout-tyyliin, vaikka tunnelmaltaan tuosta maailmasta ollaan hyvin kaukana. Mutta totta on tällainenkin elämä monille, eikä yleensä itse valittuna. Joten ihan suosittelen, varsinkin sitä jälkimmäistä osaa. Jos aloittaa tällä, niin ei kannata lannistua, paranee edetessään.
