Kuningatarhillo Teatteri Telakka teatteriarvio teatteriblogi kulttuuriblogi

Teatteri Telakka: Kuningatarhillo

Kulttuuritoimitus suositteli, ja onneksi niin, koska olihan tämä aivan hillitön. Välttämättä ihan jokaisen yksityiskohdan liittymistä toisiinsa en näin yhtäkkiä hahmottanut, mutta ei mitään väliä.

Vihervasemmiston presidenttiehdokas Essi Persikka (Tanjalotta Räikkä) on vahvoilla. Oikeiston yhteiseksi ehdokkaaksi keksitään kaivaa Kokoomuksen koulutuskeskuksen kellarista poliittisesti kuollut Viiva-Liisa (Karoliina Kudjoi), tai oikeammin hänen päänsä. Joka sitten yhdistetään sopivaan ruumiiseen. Veli-Matti eli Vema (Antti Mankkonen) on Viiva-Liisan puoliso, mutta kun tämä on viettänyt vuosia poliittisesti kuolleena, niin Vema on sitten siirtynyt Essi Persikan avopuolisoksi. Vema valitsee leiriään ja ihastuu samalla tekoäly Matahariin (Liila Jokelin videolla).

Kaikki on jotenkin monella tavalla sekä erittäin ajankohtaista että hillittömän ironista. Joku hivenen seesteisempi jakso siellä oli mukana, mutta pääasiassa vauhti ei hiljennyt missään vaiheessa vaan käänteet seuraavat toisiaan. Odottaa mitä tahansa, niin ei ehkä kuitenkaan tätä. Näyttelijäntyö aivan älyttömän hienoa, isosti heittäytyvää.

Suosittelen vahvasti. Oikeasti ainesta klassikoksi. Joku vertasi ohjaaja/käsikirjoittaja Antti Mikkolaa Leea Klemolaan, ja tämän allekirjoitan kyllä. Että jos siitä tyylilajista pitää niin tämä varmaan osuu. Itse saatan katsoa uudestaankin. Tuli samalla ostettua liput kolmeen muuhun esitykseen Telakalla, jos siellä tämmöistä laatua kerran esitetään. Näistä jo tässä vaiheessa uskalla suositella erityisesti 18.-19.9. Knife Jerks joka on Nätyltä keväällä valmistuneiden tyyppien (yksi näistä tyttäreni) avantgardistinen tulkinta Puukkojunkkareista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *