Janne J. Olin: Ne soi sulle
Tämä oli jotenkin ihana kirja. Elämänmakuinen, hauska ja surullinen. Ja ihan omanlaisensa. Toivon että voittaa Hesarin esikoiskirjapalkinnon.
Päähenkilö Junnu on töissä kallioilaisessa lähikaupassa, josta jengi käy ostamassa päivittäistavaroitaan ja pöllimässä kaljaa. Tai siis yrittämässä pölliä, koska Junnun kutsumus ja työmoraali pakottavat hänet pistämään rosvoille kampoihin. Todellakin väkivaltaa kaihtamatta.
Junnun äiti on kuollut ja isä perseestä ja hän on häipynyt kotoa heti kun mahdollista. Nuoruudessa on parhaan kaverin Jonin kanssa biletetty ja kohellettu kunnolla. Eikä vanhoja olla vieläkään, alle kolmikymppisiä, mutta Joni on muuttunut mies päästyään yliopistoon lukemaan kirjallisuustiedettä, mitä Junnu ei suuremmin arvosta.
Lähikauppapainien lisäksi kirja kertoo rakkaudesta, elämästä ja sairaudesta. Nuoren miehen pään sisällä ollaan uskottavasti, ja ajatusten kulku, puhumisen vaikeus konkretisoituvat koskettavasti. Junnu on hurmaaja koheltaja, jonka läpät oikeasti toimivat. Kieli on kirkasta ja raikasta, terävän oivaltavaa ja aidosti hauskaa, samaistuttavan surullista.
Teksti on pääosin päiväkirjamuodossa. Sellaisen pitämiseen Junnu on saanut ohjeen terapeutilta, jonka luona joutui käymään kun oli saanut lonkeropakista päähänsä. Lisäksi on joitakin viestiketjuja, jotka toimivat parhaiten luettuina, vaikka äänikirja muuten onkin oikein loistava. Mukana myös näkökulman vaihdosta, mitä kautta Junnusta alkaa tykätä vielä enemmän.
”Pojulla oli vissiin ollu laput silmillä ku käveli tänne metrikseltä, tai sit se kelas et ne konklaavit Piritorilla ja Hesarin varrella on vaihtamassa Pokemon-kortteja.”
Lyhyehkö, hieno kirja. Erilainen. Suosittelen.
