Ekstra-neitsyt evankeliumi Teatteri Telakka Tehdasteatteri teatteriarvio teatteriarvostelu arvio arvostelu kulttuuriblogi teatteriblogi

Teatteri Telakka (Tehdas Teatteri): Ekstra-neitsyt evankeliumi

Turkulainen Tehdas Teatteri oli Telakalla vierailulla tekemässä esineteatteria. Aiheena Palestiinan ensimmäinen (ja samalla viimeinen) seksikauppa. Jostain luin, että tämä perustuu tositapahtumiin.

Teoksen käsikirjoittaja, ohjaaja ja ainut esiintyjä, Ishmael Falke tuli vastaanottamaan yleisön jo Telakan toisen kerroksen odotustilasta. Intiimi tunnelma jatkui, kun siirryttiin teatteritilaan juhlimaan seksikaupan avajaisia. Betlehemiläinen ympäristö ei vaan osoittautunut järin avosydämiseksi seksikaupan suhteen, ja jo tämä immersiivinen osuus oli samaan aikaan hauska, surullinen ja järkyttävä.

Esityksen jälkipuolella esiintyjä kertoi sitten esineteatterin keinoin Palestiinan alueen vuosituhantisesta historiasta. Ja se nyt tietää mitä ne esineet tässä pornokauppakontekstissa olivat. Mutta ei ollut kiusallista. Dildojen hauska ja surullinen taistelu luvatusta maasta osoittautui ennen kaikkea informatiiviseksi. Että sellainen valtava määrä kansallisuuksia on aluetta miehittänyt, ja nyt ollaan tässä.

Koko kokemus oli tosiaan puhutteleva, ajatuksia herättävä, merkityksellinen ja surullinen. Ei kovinkaan toiveikas olo Palestiinan alueen konfliktinratkaisun mahdollisuuksista jäänyt. Mutta sikäli kaunis ja hieno kokemus, että tällaisia ihmisiä on asiasta taidetta tekemässä. Ja se odottamattoman uusi oivallus, että seksikaupan pitämisen ja palveluiden käyttämisen mahdollisuus ovatkin itse asiassa valtava etuoikeus, vapauden symboli.

Käykää katsomassa jos tulee kohdalle, ainakin Turussa esityksiä joulukuulla näkyi olevan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *