Näty: Monttu auki – Johdatus näyttelijäntaiteeseen
Sattuneesta syystä Näty on todellakin sydäntä lähellä. Esikoinen nimittäin juuri keväällä sieltä valmistui, ja läpystä vaihto, kuopus pääsi sisään. Viimeiset viisi vuotta on siis esityksissä…
Sattuneesta syystä Näty on todellakin sydäntä lähellä. Esikoinen nimittäin juuri keväällä sieltä valmistui, ja läpystä vaihto, kuopus pääsi sisään. Viimeiset viisi vuotta on siis esityksissä…
Nähtiin TTT:n Passiosta ennakko. Kirjana Pirkko Saision Passio oli aikanaan minulle halolla päähän. Pitkästä aikaa Suuri Kirja. Vähän kuin nuoruuden kokemukset jonkun Sinuhen parissa, mutta…
Näin tämän reilu vuosi sitten Tampereen Teatterikesässä osana Nätyn ohjelmistoa, ja jo silloin oli vaikuttava, energinen ja fyysinen revittely. Itselle jäi olo, että en välttämättä…
En ole nähnyt tarinateatteria aiemmin, joten korkea aika oli tähän tutustua. Kyseessä siis improvisaatioteatteri, joka saa inspiraationsa yleisön kertomista tarinoista. Yleisöstä kuka vaan voi kertoa…
August Strindberg on kirjoittanut näytelmän Ruotsin kuninkaasta Kaarle XII:sta, ja tämä oli työryhmän näkemys ja sovitus aiheesta. Harmillisesti itsellä ei kirkkaana ollut mielessä Kaarle XII tai…
Brecht on ollut lähinnä käsitteen tasolla tuttu, kuinka hänen agendansa on katsojan kriittisen, älyllisen ajattelun herättäminen ja turhan tunnetason samaistumisen välttäminen. Sikäli tuntuu hyvin vastakarvaiselta…
Luin Selja Ahavan omakohtaisen, tunnustuksellisen romaanin pari vuotta ilmestymisensä jälkeen, ja pidin. Se oli rehellinen ja samaistuttava kuvaus järjettömän vaikeasta tilanteesta, jossa kirjailijan puoliso, aviomies…
Musikaalit on lapsesta asti olleet mulle se juttu. Ja Wicked on kiistämättä yksi niistä suurista, vaikka ei tähän mennessä henkilökohtaiseen top kolmoseeni ole yltänytkään. Mutta…
Pohjoismainen kantaesitys Salmelaisen näyttämöllä. Auvo Vihro on Paul-Henri, isä, joka on saanut kuulla olevansa kuolemassa ja joka kutsuu perheensä sitten viikoksi vuokraamaansa taloon puhumaan asiat…
Olin ajatellut että tämä jää väliin, koska en pidä Westön kirjoista, ja kun Ryhmiksen jutut on olleet vähän pettymyksiä viime vuosina. Sitä paitsi Ryhmiksen paikkaliputtomuus…
Päivän varoitusajalla sain kimmokkeen lähteä tähän enskaan, kun yksittäinen lippukin vielä löytyi. Ja kyllä kannatti. Aika matalilla odotuksilla menin, ja jälleen kerran se osoittautui oivaksi…
Kulttuuritoimitus suositteli, ja onneksi niin, koska olihan tämä aivan hillitön. Välttämättä ihan jokaisen yksityiskohdan liittymistä toisiinsa en näin yhtäkkiä hahmottanut, mutta ei mitään väliä. Vihervasemmiston…