Savonlinnan Oopperajuhlat: Figaron häät
Tämä Mozartin ooppera kuuluu ns lapsuuden virsiini, eli lähtökohtaisesti rakastan musaa, osaan biisit ja osasta jopa sanat. Arvostan tarinaa, jossa oopperaksi on mahdollisesti edes vähän…
Tämä Mozartin ooppera kuuluu ns lapsuuden virsiini, eli lähtökohtaisesti rakastan musaa, osaan biisit ja osasta jopa sanat. Arvostan tarinaa, jossa oopperaksi on mahdollisesti edes vähän…
Satavuotisjuhlavuonnaan YT esittää versiota/tulkintaa/metaläppää 60-luvun kuulusta Lapualaisoopperasta. Paljon hyvää esityksessä on, jengi on niin nuorta ja sydän palaa, energiaa riittää. Laulunumerot ja koreografiat toimivat. Monta…
Tulevan hääpäivänsä aamuna krapulainen sulhanen herää hääsviitistä tuntemattoman naisen vierestä. Ja siitähän se farssi sitten lähtee. Tilanteita pitää pelastaa ja apua saada, ja näissä nerokas…
Tuli lähdettyä kun Kulttuuritoimitus kehui tämän hyvällä tavalla hillittömäksi kohellukseksi. Ja kyllä kannatti. En muista kirjaa lukeneeni, mutta on ihan mahdollista, että juoni löyhästi seurasi…
Nuorten teatterintekijöiden viime vuonna perustama teatteri, yksi käsikirjoittanut ja ohjannut, neljä näyttelevät roolit. Näin tämän esityksen alkuvuodesta muutamaan kertaan ja kirjoitin jo silloin, mutta nyt…
Eilen kesäretki Turkuun, kauniiseen Samppalinnaan. Olin nähnyt Notre Damen kellonsoittajan muutama vuosi sitten Tampereen teatterin lavalla, tuolloin peruslaadukasta Disney-meininkiä joka ei kuitenkaan varsinaisesti ole meikäläisen…
Itä-Suomen kiertue alkoi eilen Juvalta Saimaan teatterin enskasta (edelleen super), yötä vasten Kajaaniin, missä tänään Runoviikkojen päätöspäivä. Vuoden nuori lausuja kilpailussa mukana kuusi hienoa lausujaa….
Nähtiin eilen ennakko Helsingissä. Enska on Juvalla 4.7. ja siitä se kiertue sitten alkaa, linkkaan tuonne loppuun teatterin sivun mistä voitte tarkistaa mikä olisi teille…
Viime kesän Tuntemattoman jälkeen Harmony sisters aihevalintana tuntui etukäteen vähän en nyt sano tunkkaiselta, mutta jotenkin kummalliselta, iänikuisen reliikin nostalgisoinnilta, että ketä muka kiinnostaa. Mutta…
Nähtiin tämä kesällä 2025 enskassa, ja oli niin hyvä, että kun esitykset tälle kesälle varmistuivat, niin ostin liput ja houkuttelin kavereita mukaan. Ja nyt siis…
Tämä nähtiin ekan kerran nuorison kanssa viime joulukuussa, ja kun silloin nollaodotuksilla meni, niin huikea positiivinen yllätys, ehkä reissun paras kokemus. Sen verran kova, että…
Lontoossa käydessä on tullut siinä joen rannassa usein ihailtua tuota National Theatren rakennusta, ja mainoksia, joiden mukaan kaikenlaiset kansainvälisesti kuuluisat huippunäyttelijät ovat mukana proggiksissa siellä…